Statueman in Baracoa, 2008
Spirit of Cuba
Mika Hartikainen kävi etsimässä sitä paljon puhuttua kuubalaisen kulttuurin henkeä ja aitoutta. Hartikaisen havainnointiekskursion ympäri Kuubaa tammikuussa 2008 pohjalta syntyi Spirit of Cuba
-valokuvanäyttely. Näyttely pyrkii herättämään kysymyksiä läsnäolosta hetkessä ja kahden erilaisen maan kollektiivisesta tajunnasta. Fidel Castro oli viimeistä kuukautta vallassa, kun kuvat otettiin. Spirit of Cuba
-valokuvanäyttely koostuu kahdesta osiosta, jotka ovat Soft Dreamy City
ja Souls of Cuba
.
Soft Dreamy City on unenomaista kaupunkikuvaa pehmeine muotoineen taltioituna Havannasta, Santiago de Cubasta, Baracoasta, Trinitad de Cubasta ja Vinjalesista. Souls of Cuba tarkastelee kuubalaista sielunmaisemaa ihmispotrettien välityksellä, joihin on pyritty taltioimaan kuubalaisuuden kollektiivinen tajunta. Kokonaisuudesta muodostuu Hartikaisen näkymys paljon puhutusta kuubalaisesta hengestä
.
Harva maa on säilynyt ilman internettiä, suurhilloyhtiöiden mainontaa ja ihmisten kulutushysteriaa. Ihmiset panostivat huomattavasti enemmän energiaa yhdessäoloon ja läsnäoloon hetkessä eikä jatkuvaan suorittamiseen ja massin/maineen tavoitteluun. Se kieltämättä avasi hektisemmänkin säätäjän silmät. Sitä aitoutta tuli sitten oikein kunnolla, että tuntui luissa ja ytimessä. Sitähän saa mitä tilaa. Havainnointiekskursio pähkinän kuoressa: hengailua intiaanien ja vuorikiipeilijöiden kanssa, valkoista hiekkarantaa, viidakkoa, kaahailua vuoristossa hullujen venäläisten miljonäärien kanssa, militanttipoliisin kuumottava pamputus, rommighettobileitä, pimpattuja ladoja, voodoosalsaa ja paljon reggaetonia. Ystävystyin kuubalaisen lääkärin kanssa, jonka kuukausipalkka oli n. 50 eur. Hän oli haaveillut uudesta autosta 80-luvulta lähtien. Hänen poikansa työskenteli pitkää päivää kuutena päivänä viikossa rakennusjohtajana Havannassa ja tienasi 30 eur/kk. Ghettonuorten ja muiden kuubalaisten vähäosaisten keskuudessa kytee aikapommi tiukkaa sotilashallintoa ja mm. nuoria tyttöjä rahasta rakastavia vanhempia herroja vastaan. Saa nähdä kauan pystyy vielä aistimaan sen aidon kuubalaisen hengen. Kaikesta huolimatta ihmiset eivät valittaneet ja olleet negatiivisia, vaan olivat iloisia ja osasivat läsnäolon taidon. Tästä meillä suomalaisilla on paljon opittavaa!
Takaisin Suomeen tulo oli shokki. Kävelin Turun kävelykadulla, mutta en pysynyt ihmisvirrassa mukana, vaikka kuinka yritin. Aika, maan rytmi ja ihmisten kollektiivinen tajunta oli niin erilainen. Kaikilla oli jonnekin kiire, suorittamaan seuraavaa asiaa. Kukaan ei ollut läsnä hetkessä, vaikka heidän fyysinen olemuksensa käveli kadulla. Ihmiset puhuivat puhelimeen, miettivät eilistä tai huomista, mutta eivät katselleet ympärille tai nauttineet siitä mitä lähelle näkeminen voi parhaimmillaan tarjota. Näyttelyn tarkoitus on herättää ajatuksia, olenko läsnä hetkessä vai elänkö koko ajan joko menneessä tai tulevassa. Arjessakin voi olla läsnä, kun opit avaamaan silmäsi.