Mika Hartikainen on valokuvannut vuodesta 1999. Hän valmistui Turun humanistisesta ammattikorkeakoulusta kulttuurituottajaksi vuonna 2004. Hartikaisen taiteellinen osaaminen on syntynyt Klubigallerian kautta, jonka hän on perustanut vuonna 2002. Hän on tuottanut ja kuratoinut lukuisia näyttelyitä. Klubigalleria toimi menestyksellisti vuodet 2002-2009. Hartikainen asuu ja työskentelee Helsingin Tapanilassa.
Nykyajan ihmiset kävelevät läpät silmillä ja näkevät usein vain itsensä ja omat päämääränsä. Välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä missä mennään ja antaa vallitsevan hetken ottaa valta käsiin. Valokuvauksen kautta olen oppinut pysähtymään ja näkemään
Kuvat peilaavat vuonna 2000 alkanutta henkisen kasvun matkaa. Matka on muuttunut tiedostamattomasta tietoiseksi ja kuvat ovat muodostuneet avaimiksi kahteen yksityisnäyttelyyn. Vuonna 2004 pidettyyn Rauhan tiloja
-näyttelyyn ja ja vuonna 2008 syntyneeseen Spirit of Cuba
-näyttelyyn. Kuvissa vallitsee vahvasti unenomainen rauhallinen tunnelma, jonka kautta Hartikainen pyrkii tuomaan esiin läsnäolon merkitystä nykyajan informaatiotulvan keskellä.
Inspiraation taiteen tekemiseen Hartikainen hakee musiikista ja päinvastoin. Teokset ovat kuin biisejä, joissa melodian ja rytmin sijaan väritetään tuntemuksia, näkemyksiä ja elämän taivalta väreillä, muodoilla ja symboliikalla.